Erityisen tylsä päivä sai hieman pidemmän kuin hetkellisen mielenkiintoisen käänteen, kun..
Tie oli kuiva ja pölyinen, tänäänkin. Barrensin oranssina auringossa hehkuvat mäet häikäisivät yöeläjän silmiä. "Argh", örähdin ja jatkoin hölkkäämistäni kohti Ratchetia.
(enmuistanimee) whispers, "Hi, sorry to bother you like this but perhaps you would be interested in joining our group? We're going to do this quest in Razorfen Kraul called A Vengeful Fate".
You whisper, "I don't have that quest, but sure, I'll come. Haven't seen RFK yet."
(enmuistanimee whispers, "kk. Meet at RFK entrance."
Niin sitä lähdettiin.
< tää on director's cutti niin jätetään kaikki paskanjauhanta pois
allekirjoittanut tosin sai ylläolevan questin sharena kivoilta pelikumppaneilta sanottakoon se tässä vaiheessa >
Heti luolan suuaukolla oli vastassa ärtyisän näköinen vyötärönkorkuinen ja lähinnä ihmisvillisikaa muistuttava örrimörri. Kanniskeli siinä tussariansa ja oli olevinaan skarppina vahtina kunnes grouppikaveri hoksas että hänen miekkansa varmaan tehoaisi jopa noin paksunnäköiseen nahkaan ja päätti lähtä koettamaan. Karjaisun saattelemana hän singahti kohti sikaa ja splatteriahan siitä tuli, tosin sikakaan ei kovin kevyesti kutitellut ja parannuspuuhiinhan siinä joutui. Ekaksi päätin kaveria vähän jelpata heittämällä suojat hänelle niskaan ja sitten aloin hokemaan mantraa "paranesieparanesieparanesieparanesie" ja kaverihan otti neuvosta vaarin (tai siis muorin, Castitas on sorea undead priestess).
Tätä kuviota toistimme hetken kunnes huomasimme ison sian(tm) seisovan kirvaksensa kanssa korokkeella röhkimässä pienemmille sioille notta nämä eivät ole jopiansa kunnolla hoitaneet kun on tämä viiden kaveruksen seurue näinkin pitkälle päässyt. Siinäpä kohti sitten meinasi naamaluut ruveta jo pikkiriikkisen punottamaan, kun kolme sikapossua tulee kaiveleen minun hampaitteni koloja siinä kun vähän koetin yrttijuomaa ryypiskellä. Tykkään itse oman hygieniani hoitaa joten siinä vähän possuille ärähdin, samoten vähän pelikavereillekkin että jospa jeesaisitte nää lättien kingit mun niskasta veks, että rauhassa saan parannusmantrojani tässä hokeman. Se tepsi.
Hoksasi siinä sitten isopossukin, että taisi kaverit loppua ja kirvaksensa ojoon nosti ja röhkien päälle juoksi, ei tosin minun koska piiloon painelin kun niinkin ison karjun näin kohti juoksevan. Kaverit vähemmän pelokkaina suolistimet ojossa ja possupaisti mielessä kävivät kuitenkin sikaniskan niskaan. Vähän niitä jouduin siinä parantelemaan kun kuitenkin isoa kirvasta lujaa tämä kumma syöksyhammaspeto heilutteli. Olo oli kuin pelkkää luuta kun tämä eeppinen taistelu päätökseen saatiin. Ruhjeita eikä muitakaan avovammoja kavereilta puuttunut ja niitä vähän vielä siinä korjailin kunnes yrttijuomaa taas mieli rupesi tekemään.
Vielä parit possun sisäfileet jouduimme tekemään ennenkuin saavuimme riippusilloille. Siitä lähdimme rauhallisesti etenemään kohti ensimmäisen sillan päätä, mutta yritykseksi jäi. Puolimatkassa oli jo vastassa lisää villikarjuhumanoideja jotka ikäväksemme eivät langenneet meidän hämytykseemme notta olisimme paikallisesta teeveeyhtiöstä ja vain tekemässä haastattelua lättien lordeista. Keppiä tuli. Vähän jo siinä rupesi tympimään kun tätä lihakarjaa alkoi puskea joka kolkasta ensimmäiselle tasanteelle päästessämme. Sorkkia sohi joka suunnasta ja välillä meinasi tulla kirveestä mutta onneksi mind controllini toimi ja aloin nuketteleen possuja valtaanottamallani oraakkeli-sialla, mahtoi sattua. Pakko oli päästää mieli vallasta kun alkoi kaverien elinvoima hiipua, noh mitäs siinä muuta kuin parantelemaan ja vilkkaasti.
Taistelu oli eeppinen, sikoja satoi joka suunnasta ja aina kun yhden sai alas joistain kiipesi uutta esiin. Vähällä oli ettei parannustaidot loppuneet saatikka sielu paennut jatkuvasta parantelusta mutta lopulta meillä oli kaikilla iso kasa ensiluokkaista sisäfilettä plakkarissa ja iso ruhonuotio lämmittämässä, ah rakastan palaneen sian tuoksua aamuisin, eiku. Ei siitä lopulta auttanut kun lähtä etenemään, olihan reissua vielä jäljellä.
< split splat suolenpätkiä tylsiä lepakoita ja ärsyttävää silenceä noin 15 min>
Kallionkielekkeestä ulospäin oli rakennettu hassun näköinen tiipii vai olikohan tiipii, liekkö pelkkä lasten leikkimaja. Äh mikälie. Itse rakennelma ei ole tärkeä vain sen sisällä seisova köriläs. Tärkeältä koitti possu näyttää punaisessa kaavussaan joka oli kieltämättä hienosti koreiltu. Ihastelu sikseen. Päätin tällä kertaa itsekkin vähän rankaista possua ja kaivoin kirjasta esiin spellin jolla rapulan aiheuttaisin kurjalle porsaalle joka on Thunder Bluffin mukavia taureneita kiusannut.
< Tädädädää poookeeemoooon.. eiku silti hieno castausefekti >
Sikaparkaa alkoi selkeesti sattua päähän niin mahottomasti että rupesi minua kepillä uhkailemaan. Onneksi olin itselleni suojat castannut niin ei keppi luuhun asti yltänyt ennenkuin kaverit upottivat miekkansa ja muut tökkimensä röhkijän nahkaan. Taistelu oli pitkä ja verinen, enimmäkseen onneksi sianhurmeinen, mutta myös omien luita katkeili ennenkuin kaapukarjun viimeiset henkäykset saastuttivat luolan ekosysteemiä.
Huuli lenteli leirinuotiolla ja sikapaistin tuoksu täytti luolan kolkat. Sitä ja yrttihuurteista nauttiessa menikin tovi kunnes päätimme että johan tässä on tarpeeksi aikaa kulutettu, aika lähteä uusin seikkailuhin, sen teimme.
Kiitimme kumppaneita hyvin sujuneesta reissusta Razorfen Krauliin kuten myös nyt on aika minun kiittää niitä jotka nukahtamatta tänne asti ovat lukeneet.
Kunnes toisen kerran jaksan typottaa.
